sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Junalla matkustamista...

Torstai ja perjantai kuluivat töissä niinkin jännittävästi, kuin rimpsuhametta ommellessa! Toinen hame oli ehkä sittenkin vaikeampi tehdä kuin ensimmäinen... Varmaankin siksi, että yritin tehdä sen mahdollisimman nopeasti, ja koitin tehdä asiat vähän eri tavalla, jolloin jotain menikin sitten pieleen ja jouduin korjailemaan virheitäni! Sen kyllä huomasin, että leikkuu sujui nopeammin nyt kuin ensimmäisellä kerralla :)

Perjantaina aikaa kului paljon myös odottelemiseen, kun kaikki olisivat halunneet koneelle samaan aikaan. Sillä välin kerkesin kuitenkin napsia kuvia, joita eilen tänne jo laitoinkin! Hame tuli sitten lopulta valmiiksi perjantaina iltapäivällä, ja en tosiaan ollut siihen yhtä tyytyväinen kuin ensimmäiseen :( Katsotaan mitä Ruth sanoo siitä huomenna...

Perjantai-illalla menin keskustaan, jonkin lehden järjestämiin juhliin/näyttelyyn. Lidian ystävä oli ollut järjestämässä niitä, ja siksi minutkin kutsuttiin. Näyttelyn teemana oli Bangkok, koska Lidian ystävä oli kuvannut siellä töitään. Hienoja kuvia olivat, ja oli kiva tutustua Lidian ystäviin!

Lauantaina minun oli tarkoitus lähteä Cordin ja hänen saksalaisten tuttujensa kanssa Gironaan, keskiaikaiseen kaupunkiin, joka sijaitsee noin tunnin matkan päässä Barcelonasta. Cordi oli itse tulossa sinne eri suunnasta, ja minun piti tavata muutama muu saksalainen Santsin asemalla, ja mennä siitä sitten junalla Gironaan. No, minähän sitten onnistuin myöhästymään junasta, mutta ajattelin, että menisin seuraavalla! Sepäs ei ollutkaan niin helposti tehty ;)

Luin aikataulusta, että seuraava juna menee tunnin päästä, mutta ostaessani lippua automaatista, automaatti ehdottikin minulle puolen tunnin päästä menevää junaa. Mietin kyllä vähän, että onkohan sellaista junaa edes olemassa, mutta ostin lipun ja ajattelin yrittää etsiä junan. Vaikeaksi sen teki se, että missään ei lukenut mikä on Gironaan menevän junan päätepysäkki (koska Girona se ei ainakaan ollut). Ja aikatauluissa tietysti lukee vain junan pääteasema, lähtöaika ja laituri. Siispä koitin etsiä oikeaa laituria junan lähtöajan perusteella! Se ei tietenkään ollut kovin viisasta, koska isolta juna-asemalta lähtee varmasti aika montakin junaa samaan kellonaikaan :D

Eli menin sitten junaan, joka meni aivan väärään suuntaan, ja päädyin jollekin asemalle ilmeisesti lähellä keskustaa. Siellä oli kuitenkin onneksi paljon ystävällisiä ihmisiä, jotka neuvoivat minut junaan, jolla pääsin takaisin lähtöpisteeseeni. Tässä vaiheessa en enää olisi millään ehtinyt edes siihen tuntia myöhempään junaan, enkä kyllä edelleenkään löytänyt edes sen laituria. Lopulta tajusin, että minun olisi pitänyt leimata lippuni ensiksi ulos, ja sitten takaisin sisään, jos olisin halunnut päästä oikealle laiturille. Eli olisin siis joutunut ilmeisesti maksamaan tuplasti!

Tässä vaiheessa kiukutti jo niin kovasti, etten todellakaan enää olisi halunnut maksaa toista kertaa, enkä odottaa toista tuntia seuraavaa junaa. Päätinkin siis jättää Gironan väliin ja lähteä shoppailemaan tuliaisia :) Menin Diagonal Mar-nimiseen ostoskeskukseen, joka sijaitsee vähän pidemmällä keskustasta. Siellä olen käynyt aiemminkin, joten tiesin ainakin, että löydän perille ;)

Tänään sunnuntaina lähdimme Nadjan ja hänen ystäviensä kanssa viinitilalle, katsomaan viinin valmistusta! Siitä reissusta kerron kuitenkin myöhemmin lisää, kunhan saan Nadjalta kuvia :)

Nyt menen kerrankin ajoissa nukkumaan! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti