sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Viimeinen viikonloppu

Nyt on sitten viimeinen kokonainen viikonloppu täällä takana, ensi viikolla tähän aikaan olen jo kotona! Siksipä yritinkin tehdä tänä viikonloppuna mahdollisimman paljon kaikkea.

Perjantai meni töissä kivasti, aamupäivällä tosin yhdistelin vinokaitaleiden pätkiä varmaankin useamman kymmenen metrin verran. Kuulemma Ruthin anoppi aikoo käyttää vinokaitaleen vauvan pyyhkeisiin tai jotain vastavaa, en ihan ymmärtänyt. Ei kuitenkaan ollut mitään kaikista mielenkiintoisinta hommaa tehdä...

Vinokaitaleiden jälkeen pääsin kuitenkin vihdoin ompelemaan hääpukua! Helman vain tosin, mutta kuitenkin. Helmassa oli viisi kerrosta, yksi satiinia, yksi sifonkia ja kolme ohutta tylliä. Ja kaikkiin piti tehdä ohuet pussisaumat sivuihin, mikä oli melko aikaavievää ja tarkkaa puuhaa. Satiini ja sifonki onnistuivat melko helposti, mutta tylli oli haastavampi. Pari ensimmäistä saumaa tylliin eivät olleetkaan ihan parhaiten onnistuneita, mutta loput meni jo tosi hyvin :) Kuvia en hääpuvusta vielä saanut, katsotaan jos huomenna ehtisin jossain välissä ottaa.

Perjantai-ilta meni Nadjan ja Cordin kanssa tapaksia syöden. Oli taas kerran mielettömän hyvää! Myöhään illalla Cordi palasi vielä takaisin kotiinsa Mallorcalle, joten häntä en enää näe :(

Lauantaina lähdin käymään Encantsin markkinoilla Placa de les Gloriesilla. Siellä oli myynnissä ihan kaikkea mahdollista, aina ruohonleikkureista kodinkoneisiin ja alusvaatteisiin. Kankaitakin oli paljon, tosin suurin osa sisustuskankaita, joten niitä en tällä kertaa ostanut. Sen sijaan ostin saumurilankoja, ompelulankoja, nuppineuloja, mittanauhan ym. tarvikkeita! Kaikki oli huomattavasti edullisempia kuin Suomessa. Lisäksi löysin muutamia tuliaisia :)

Yksi Barcelonan kuuluisimmista rakennuksista, Torre Agbar,
 sijaitsee aivan Encantsin markkinoiden vieressä.
Oli kyllä aika näyttävän näköinen!


Tänään sunnuntaina lähdin päivällä käymään rannalla vielä viimeisen kerran. Vähän kyllä mietitytti, että tarkeneeko siellä ottaa aurinkoa, sillä oli puolipilvistä, ja rannalla tuulee aika paljon yleensä. Heti kun meni pilveen, tuli vähän vilpoisa, mutta muuten oli oikein sopiva lämpötila :) Merivettäkin kävin kokeilemassa nopeasti, lämpimältä tuntui edelleen!

Ihana rantakatu!



Ihmisiä oli nyt jo huomattavasti vähemmän rannalla kuin pari viikkoa sitten.

Alkuillasta olin vihdoin ajatellut mennä käymään Sagrada Familiassa, ja kiiruhdinkin rannalta kodin kautta nopeasti sinne, että ehtisin ennen sulkemisaikaa. Päästyäni paikalle sain kuitenkin kuulla, että siellä oli menossa vain kutsuvieraille tarkoitettu tilaisuus. Eli luulenpa, etten nyt sisällä kirkossa päässyt tämän reissun aikana käymään. Työpäivät kun päättyvät aina vasta kirkon sulkemisajan jälkeen.


Sagrada Familian rakentaminen on aloitettu jo vuonna 1882,
mutta se ei ole edelleenkään valmis!  Tavoite
valmistumiselle on vuonna 2026.

Kiersin kirkon kuitenkin ulkokautta, ja koitin ottaa kuvia. Se oli kyllä tosi vaikeaa, koska rakennus on älyttömän suuri, ja sain aina vain pienen palan kuvattua kerrallaan ;) Huomasin myös kierrellessäni, että toisella puolella, kirkon ulkopuolella oli meneillään jonkinlainen kulkue, orkesteri soitti ja ihmiset kantoivat jotain kummallisen näköistä rakennelmaa. Ei kyllä mitään tietoa, mistä tapahtumasta voisi olla kyse, tänään ei edes pitäisi olla mikään juhlapyhä! Mutta mielenkiintoiselta näytti :)

Tässäkin näkyy vain pieni osa kirkosta, niin valtava se on!

Rakennustelineitä ja nostureita oli joka puolella,
joten niiltä ei voinut välttyä kuvatessa!

Ihan mielettömän upeita nuo yksityiskohdat!
 Harmi vaan, ettei kuva ole parempilaatuinen...
Loppuillan vietin Nadjan kanssa syöden, ja lenkkeillen. En ymmärrä miksei lenkkeily voisi olla Suomessakin yhtä kivaa kuin täällä ;)

Huomenna alkaa sitten viimeinen viikko täällä, katsotaan mitä se tuo tullessaan! Hyvää yötä kaikille<3



2 kommenttia:

  1. Voi, että on ihana rantakatu ja ranta! Toi Sagrada Familia on kyllä ihan mieletön rakennelma, hyvin oot saanut kuvattua sen omituisia yksityiskohtia. Muy buenas!

    VastaaPoista
  2. Joo, harmi vaan, etten päässyt siellä sisällä käymään! Mutta enköhän mä joskus vielä tänne palaa, niin voin sitten käydä siellä :)

    VastaaPoista