torstai 17. lokakuuta 2013

Vauvanvaatepäivä!

Aamulla tein loppuun eilen aloittamani ruskean trikoomekon, ja korjasin sovituksissa kärsineen tyllimekon. Loppupäivä menikin sitten söpöjä vauvanvaatteita ommellen!

Tein aluksi kaksi vauvan kietaisuneuletta, jotka oli kyllä maailman yksinkertaisin ommella. Kuitenkin oli kiva tehdä välillä ihan helppoja perusjuttuja, jotka saa nopeasti valmiiksi :)



Neuleet on tarkoitettu suunnilleen puolivuotiaille, mutta mielestäni
kuvissa ei ihan näy kuinka pieniä ne oikeesti ovat :)


Vaaleanpunaisesta puuttuu vielä nauhat solmimista varten. Voi myös olla, että neuleisiin tulee pitsiä päänteille ja helmaan, mutta en malttanut odottaa siihen saakka ennen kuin rupesin kuvailemaan! :)




Lounaan jälkeen aloin tehdä vauvan tyllistä boleroa. Kuvittelin, että sekin olisi melkein yhtä helppo juttu kuin kietaisuneuleet, mutta olin pahasti väärässä! Bolero oli ihan minikokoinen, varmaankin parin kuukauden ikäiselle tarkoitettu. Materiaalina oli taas se ihan ohut ja pehmeä tylli, ja kerroksia oli kaksi päällekkäin. Kaikki saumat piti siis ommella paperin kanssa, mutta silti välillä tuntui haastavalta saada siistiä saumaa aikaiseksi, kun pienet palat liikkuivat ihan minne sattui.


Bolero on mielestäni ihan ylisöpö! <3


Reunoissa kulkeva rimpsu oli jo melko haastava ommella, mutta hihojen kanssa vasta jouduinkin taistelemaan. Niissä on poimutusta molemmissa reunoissa, ja ulkoreunassa vielä kaksinkerroin taitettu satiininauha. Kun minikokoinen hiha piti vielä kiinnittää pussisaumalla, niin siinä meinasi kyllä kärsivällisyys loppua kesken! Lopulta bolero kuitenkin valmistui, ja omasta mielestäni ihan onnistuneestikin :) Tosin en kyllä vielä kuullut tänään siitä kenenkään muun mielipidettä, joten katsotaan nyt mitä muut sanovat huomenna...

Ilta on mennyt mukavasti kotosalla rentoutuen ja pyykkiä pesten. Viimeinen viikonloppu täällä on nyt edessä, katsotaan mitä kaikkea tekemistä keksin! :)

1 kommentti: